Sunday, November 2, 2008

Vaadin edelleen Tampereen kunnallisvaalien järjestämistä uusiksi - Ohessa lisäinfoa asiaan

Tamperelainen Seppo Lehto
Kunnallisvaaleissa 2008 ehdokasnumerolla 637 Tampere


e-mail: kunnallisvaaliehdokas@gmail.com

Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen virallinen valitustäydennys 7.11.2008 Tampereen kunnallisvaaleista

Vaadin edelleen Tampereen kunnallisvaalien järjestämistä uusiksi. Kiitos, aion edelleen ohessa täydentää ko. Tampereen kunnallisvaalien uusiksi vaatimistani:

Perusteet vaalit uusiksi 2008 Tampereella:

"Kun joku valittaa hallinto-oikeuteen äänestämisessä tapahtuneesta virheestä, voi oikeus päättää, että äänestys on kyseisessä kunnassa järjestettävä uudelleen. Jotta vaalit voidaan järjestää uudelleen, oikeuden on todettava, että äänestyksessä on todella tapahtunut laittomuus ja että se on vaikuttanut vaalitulokseen."

Haluan tämän kirjattavaksi täydennyksenä sekä tekemäni blogin hakarististä, mistä käy ilmi kuinka harhaista oli poliisien toiminta heti ensimmäisestä päivästä alkaen, mikä huipentui vapaudenriistooni ja vaalijulisteideni repimiseen sekä vaalikopista, että Keskustorin vaalijulistetelineestä ko. vaalilevy vieden.

Vaalijulisteeni mitkä revittiin virkaatekevän poliisin toimesta ilmeisen useasti. Viereisellä vaalikopilla olleen ehdokkaan kertomuksen perusteella siis muulloinkin kuin 15.10.2008 klo 18 jälkeen mm. seuraavan viikon maanantaina 20.10.2008 klo 16 jälkeen oli poliisi käynyt jälleen takavarikoimassa vaalikoppiin laittamani "Suomi suomalaisille" ja historiallisen rajakarttani pois vaalikopilta, missä oli vaalinumeroni ja kuvani. Mielestäni ko. toimi oli puhdas vaalirauhan häirintä ja vaalirikos.

Viimeisellä vaaliviikolla tämä meni todella härskiksi julisteideni repimisen osalta. Tuskin olin selkäni kääntänyt kun erilaiset hiphop-asuiset luuviulut kävivät niitä tohkeissaan repimässä.

Aamulehdessä annettiin postikortilisen verran tilaa Kristiina Tolvasen ja poliisi Pekka Suomalaisen rikollisille väitteille rasistisesta vaalikampanjasta.

Ymmärtääkseni valta kuuluu kansalle, joka vaaleissa päättää edustajistaan, eikä jollekin punikkiyliopiston juuri vaipoista päässeelle tai poliisiopistosta päässeelle.
Aamulehden artikkelin perusteella luotiin vahvaa mielikuvaa ettei vaaliehdokkaalla saa olla maahanmuuttovastustavia mielipiteitä. - Väärin, siihen on perustuslaillinen oikeus.

Sitä varten kai sitä ehdolla ollaan että kansa saa valita mitkä linjaukset pääsevät valtuustossa ratkaisemaan.
Ko. Aamulehden lainaus puheistani oli vain "sinnepäin" ilmeisesti juttu oli muuttunut matkalla.
Helsingissä Jussi Halla-aho joutui vastaavanlaisen sanoilla leikittelyn kohteeksi, kun otetaan mielivaltaisesti lauseesta jotakin pois niin saadaan sopivasti itselle sopivaa materiaalia kuten A-talkissä nähtiin viime viikolla.

Se että vaaliehdokas on sitä mieltä lainaten edesmenneen kenraali Ehnroothin puheita: Meille suomalaisille Suomi on paras paikka, niin siitä voidaan johtaa että somaleilla paras paikka on Somalia ja mustan Afrikan neekereille Afrikka. (Niger, Nigeria jne - neekerinimisiä valtioita, joita halkoo Niger eli neekerijoki). Voidaan siis aivan puhtaasta sydämestä tulkita että ko. neekeri-nimisistä valtioissa asuu neekereitä kuten aiempina vuosikymmeninä todettu.) Mustan Afrikan Kongossa neekerit lahtaavat ja raiskaavat toisiaan surutta. Ei kukaan kuitenkaan puhu mitään neekerien toisiinsa kohdistamasta rasismista, vaan puhutaan väkivallasta. Miten tämän ihmeellisen yhtälön tulkitsee arvon ajattelijat? - Mikä siis on rasismia ja kansankiihotusta kansanryhmää kohtaan?

Onko se rasismia vai oikeutettua ihmettelyä se että kirjaa esim. tähän vaalivalitukseen yhdenvertaisuutta lain edessä rikkovia kokemuksiaan vai se että on joutunut kokemani kohtelun kohteeksi?

Valkoinen maanomistajaluokka jakoi hyvää Rhodesialle. Tilalle tuli rasistinen valkoisia vihaava Robert Mugabe, jonka aikana neekereistä ja valkoisista koostunut kansakunta on köyhtynyt, valkoisia maanviljelijöitä tapettu ja karkoitettu maatilat ryöstäen. Missä on ne kirkuvat otsikot rasismista?

Onko nyt kaikki hyvin? Hallitsevan neekeriväkivallan uhreina on neekerit nälissään jätti-inflaation kourissa ja Mugaben vastustajat ajettu viidakkoon ja talot laitettu kasaan puskutraktorilla.

Tosiasiat ovat vaan joskus niin väärin ns. suvaitsemattomien "suvaitsevina" itseään mainostavien silmissä. - Surkuhupaisimmillaan Suomessa tarjotaan Ruandan neekerien kansanmurhaan syylliselle papille joukkomurhiin osalliselle turvapaikka. Ihmetellä sopii, ettemme aikanaa sitä tarjonneet vastaaviin syyllistyneelle muslimi Idi Aminille?

Hervannassa oli yksi vaalijulisteeni vaalitelineestä laitettu tuhannen p:n päreiksi sitä ennen useana päivänä tuhoten, Hämeenpuistosta varastettu kokonaan, samoin kuin teki poliisi Keskustorilla 15.10.08. Sopiiko kysyä oliko poliisi ko. rikkomisten ja varastamisten takana vai poliiseilta mallia saaneet tahot? Tammelan torin julisteeni revittiin samoin päivittäin.

Jollei poliisi vaikuttanut vaalirauhaani häiritsevästi ja vapaita vaaleja sabotoiden, niin miksikä tuota sanottaisiin?

Kun julkisella paikalla parhaaseen yleisöaikaan klo 18 aikaan leimataan vaaliehdokas rikolliseksi ja vaaliteemansa ja julisteensa rikollisiksi ne härskisti ilkivaltatyyliin varastaen. Siinä yhteydessä jopa henkilökohtainen vapaus näyttävästi riistäen ja ilkivaltaan syyllistynyt mustalaislauma ympärillä korskumaan kuin villihevoset ilman kauroja ryöstetyn vaalikoppini äärelle yhden irakilaiseksi shiiaksi esittäytyneen, sekä yhden neekeripoppariksi itseään kuvitelleen pyöränsä kanssa liikkuneen pitkätakkisen hermafrodiitti kuukasvoisen pillipiiparin kanssa.

Kuulin seuraavana päivänä poliisivankilasta torin kautta poistuessani erilaisilta ihmisiltä todella ällistyneitä kommenttejaan: "Me luultiin ettei tälläistä voi Suomessa tapahtua" jne. Paikalla oli mm. edustamani urheiluseuran nuorisoa, joille jäi varmasti erikoinen mielikuva tamperelaisen poliisin työnkuvasta ja sen oikeutuksesta.

Todistelusta

http://kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com sivuilta näette kun klikkaatte ko. kuvia ne isoina ja voitte tulostaa katsottavaksenne.

Mm. RKP:n ehdokkaana ollut Löfberg Peter oli kanssani samaa mieltä valkoisen Suomen arvoista, kun kerroin mitä poliisit ja mustalaiset yhteistyössä tekivät vaalijulisteilleni ja vapauteni suhteen sen riistäen.

Poliisit ilmeisesti katsoivat maanpetturipunikkilan arvot tärkeämmiksi esimiehensä Anssi Köykän käskyttämänä. ( Eikö kyseessä ole selkeä virkarikos ja vaalirauhan häirintä ymv? ylimitoitettua vapaudenriistoa vastoin KKO:n kantaa jne) - Toin asiat esiin jo poliisiautoon ohjattaessa, sekä uudistin kantani mm. poliisivankilassa.

Eikö Suomessa ole enää oikeus vapaisiin vaaleihin?

Mielestäni poliisin toiminnalla vaikutettiin todella haitallisesti ja yllyttävästi niin että tavalliset anarkistilökähousutkin afrotukka heiluen rohkenivat tulla syleksimään ja kuseksimaan vaalikopin pintaan ja jopa julisteilleni, kerta poliisit olivat näyttävästi näyttäneet mallia miten voi kohdella Seppo Lehdon vaalijulisteita. Päivittäin sitä mukaan kun vei julisteita ne sitä mukaa käytiin repimässä. Poliisilta oli enää turha kysyä apua, kun kantansa oli ettei minulla ole oikeutta omaan vaaliohjelmaani. - Miten poliisin toiminta erosi turkkilaisesta tavasta muuta että jäin ilman pamppua?

Aamulehti vaikutti vaaleihin mm. oheisella tavalla http://aamulehdenblogit.blogspot.com todisteet. Eli en päässyt tasaveroisesti valtion rahoista lehdistötukea saavan lehden vaaliblogeihin kirjoittelemaan enkä kommentoimaan, vaan oli laitettu ennakkosensuuri.(Ko. tapaan valtion avustusta saavan pitäisi taata yhdenvertainen kohtelu kaikille)

Liitän tämä aiempien jatkoksi ja vaadin tämän blogin hakaristikuvat

http://eurovaaliehdokas-suomesta-ja-svastika.blogspot.com/


liitettäväksi

http://yhteenvetoa-vaalirikoksista.blogspot.com/


tapaan aiempien valituskirjeideni jatkoksi Tampereen kunnallisvaalien uudestaan toimittamiseksi.

--
Viite: Aiemmat mm. oheinen, mikä olisi syytä tarkistuttaa poliisin toimin mikä pitää paikkansa vai ei?

Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Lisätäydennystä kunnallisvaaleista valitukseen: Vaalivirkailijoiden toiminnassa epäilyttäviä piirteitä Seppo Lehdon vaalivalitukseen Tampereen kunnallisvaaleista 2008

Mikäli allamainittu pitää paikkansa niin vaalien uudelleen järjestämiselle on todella vakavat perusteet

Seppo Lehto Tampere
  1. http://kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com
------------------------
Lähde:
http://www.freebok.net/books/scripta/view.html?page=8
----
Vilhelm Holmsten
Aion mainita Seppo Lehdon nimen

Hesarin kommenttipalstalta poimittua:

Sananvapautta rajoitettava pieteelillä
aborre | 31.10.2008 14:53


Tampereella oli ehdokkaana omalla listallaan Seppo Lehto, jonka mielipiteet herättävät monenlaisia ajatuksia kansalaisten keskuudessa. En puutu niihin, enkä jaa Lehdon arvomaailmaa.

Kuitenkin mieltäni äänten laskijana jäi vaivaamaan määräys, jonka mukaan äänestyslippuja, joissa näyttäisi olevan Lehdon numero, tulee pitää epäselvinä ja tarpeen vaatiessa hylätä. Asia vaikutti uskomattomalta, mutta se ehkä on ymmärrettävä, kun muistetaan, että poliisi poisti ja rikkoi Lehdon vaalijulisteet sekä pidätti miehen 22 tunniksi kesken vaalikampanjaa ilman mainittavaa syytä.

En halua puolustaa Lehtoa, mutta haluan puolustaa demokratiaa. Omaperäisten ajatusten kuriin laittaminen onnistuisi ehkä sittenkin paremmin Tuija Braxin määräämällä tavalla, eli kouluttamalla kunnanvaltuustojen puheenjohtajat rajoittamaan väärin äänestettyjen ja kiusallisesti puhuvien valtuutettujen puheoikeutta.



Jos tuo on todella totta, niin oikeuskanslerin pitäisi puuttua asiaan... ei tuollainen ole demokratiaa. Jos kansa "äänestää väärin" ei se ole kenenkään paikka mennä siihen laskennassa vaikuttamaan. Kuinkakohan muuta epämiellyttävää ääntä on jossain pikkukylässä hylätty kun on äänestetty väärin? Suomi demokratian mallimaa? Hyi hitto.

31. lokakuuta 2008 16:19:15

-------------------------------------

http://www.tampereensuomalainenklubi.fi/tapahtumat/03122007.html

----
Eversti Matti Antikainen: Pilvenveikot - ilmasodan veteraanit

Esitelmä Ruutiukkojen lounastilaisuudessa 03.12.2007


Talvi- ja jatkosodassa taisteltiin sekä maalla, merellä että ilmassa. Lentävää henkilökuntaa oli sodissamme noin tuhat. Jatkosodan päätyttyä sotalentäjät, kuten muutkin veteraanit, palasivat rauhan töihin, ja vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin he alkoivat kokoontua yhteisiin tapaamisiin. Vuonna 1976 perustettiin hakaristimerkkiä kantavien sodanajan lentäjien järjestö Pilvenveikot. Pilvenveikot on siitä lähtien toiminut erittäin vireästi ja vaalinut monin tavoin sotalentäjien kunniakasta perinnettä.

Sotia edeltävinä vuosina 1928-1939 koulutettiin armeijalle ammattilentäjiä sekä kadettikursseilla että aliupseeriohjaajakursseilla. Kadettikursseilta valmistui yhteensä 148 kadettia lentoupseereiksi ja aliupseerien kursseilta yhteensä 120 oppilasta ohjaaja-aliupseereiksi. Ilmavoimien reserviupseerikursseilta valmistui 1930-luvulla 260 oppilasta ja aliupseerien ohjaajakursseilta 159 oppilasta. Näistä reservikoulutuksen saaneista noin puolet valmistui sittemmin kadettikurssien ja aliupseeriohjaajakurssien kautta ammattisotilaslentäjiksi.

Talvisodan aikana käynnistetyillä kursseilla koulutettiin noin sata ohjaajaa, 32 tähystäjää ja 18 konekivääriampuja-radiosähköttäjää sekä jatkosodan aikana runsaat 300 ohjaajaa ja 148 tähystäjää. Sota-aikana koulutettiin myös konekivääriampuja-sähköttäjiä.

Eversti Matti Antikainen, syntynyt 1940, on suorittanut kadettikurssin nro 45 vuonna 1960, koelentokurssin 1961-62 ja sotakorkeakoulun teknillisen opintosuunnan 1968-71. Hän toimi 1970-luvulla mm. koelentueen päällikkönä ja Ilmavoimien esikunnassa ilmavalvontajärjestelmän kehittämistehtävissä sekä Ilmavoimien viestipäällikkönä 1978-84. Karjalan lennoston komentajana hän toimi 1984-87. Eläkkeellä ollessaan Matti Antikainen on toiminut aktiivisesti kiltatyössä, mm. Pilvenveikot-lehden päätoimittajana ja useiden julkaisujen toimittajana. Hän on Tampereen Suomalaisen Klubin ja Ruutiukkojen jäsen.

Sotaan puutteellisin välinein

Talvisodan alkaessa heikko varustelutaso vaivasi kaikkia armeijamme osia, näin myös lentojoukkoja ja ilmatorjuntaa. Osalla lentolaivueista oli käytössään kalustoa, jonka paikka olisi ollut paremminkin ilmailumuseossa! Ilmavoimien kalustohankinnoissa oli sotien alla suosittu pommikoneita torjuntahävittäjien kustannuksella. Myös johtamisjärjestelmässä oli puutteita.

Neuvostoliiton lentokaluston määrällinen ylivoima oli meihin nähden kymmenkertainen. Kun meillä hävittäjä-, tiedustelu- ja pommikoneita oli yhteensä runsaat 150, vihollisella niitä oli noin 1 500. Eräät meikäläisistä hävittäjäkoneista olivat suorituskyvyltään perin heikkoja, jopa hitaampia kuin vihollisen pommikoneet. YH:n aikana Italiasta ostetut 25 Fiat G 50 -hävittäjää ehtivät alkuongelmien jälkeen toimintaan vasta talvisodan lopussa, samoin Ranskan lahjoittamat 30 Morane-hävittäjää. Talvisodan loppuvaiheessa saatiin täydennyksenä 44 erinomaista amerikkalaista Brewster-hävittäjää, mutta ne eivät ehtineet taisteluihin. Meidän pommituslaivueen Bristol Blenheim -pommikoneet olivat hyviä, mutta parikymmentä konetta oli häviävän pieni määrä verrattuna vihollisen noin 800 ”pommariin”.

Jatkosodassa Suomen ilmavoimilla oli hieman enemmän koneita kuin talvisodassa, mutta koneita oli sodan eri vaiheissa kuitenkin parhaimmillaankin vain noin 300 ja niistäkin yleensä viitisenkymmentä aina huollossa. Kipeästi kaivattua täydennystä hävittäjäkalustoon tuli vuosina 1943 ja 1944, kun Saksasta saatiin hankittua tehokkaita Messerschmitt-hävittäjäkoneita. Niitä saatiin kaikkiaan 159, ja niiden avulla saatiin tiettyä tasapainoa ilmaherruuteen ja voitiin helpottaa tiedustelukoneiden ja pommikoneiden toimintamahdollisuuksia. Suuren avun kesän 1944 torjuntataisteluihin toi myös saksalainen lento-osasto Kuhlmey.

Neuvostoliitolla oli kesän 1944 suurhyökkäyksessä yksistään Karjalan kannaksella 1 500 lentokonetta. Vihollisen lentokalusto oli talvisodan ajoista myös parantunut, ja osa kalustosta oli kotoisin länsimaista.

Kaluston puutteista huolimatta ilmavoimamme ylsivät sodissa mittaviin saavutuksiin. Neuvostojärjestelmän romahduksen jälkeen on tuloksista saatu myös tarkempia tietoja. Pilvenveikot 1976–2006 -kirjassa kerrotaan muun muassa, että vuonna 1991 Neuvostoliiton ilmavoimien komentaja antoi kenraalimajuri Heikki Nikuselle reilun tunnustuksen ilmavoimiemme toimintakyvystä sanoen: ”Annoittepa meille kunnon opetuksen. Toivottavasti piditte meitä edes varteenotettavina vastustajina”. Maininta oli varmasti mannaa pilvenveikoille ja heidän seuraajilleen.

Pilvenveikot

Kolmisenkymmentä vuotta sotien jälkeen vuonna 1976 perustettiin Pilvenveikot-järjestö vuosien 1939–1944 sotien lentäjien yhdyssiteeksi ja vaalimaan sota-ajan lentohenkilöstön perinteitä.

Toiminnan alkuunpanija oli lentäjäveteraani Kullervo ”Kude” Virtanen. Hän oli arvellut, että mukaan yhdistykseen saataisiin ehkä kolmisenkymmentä veljeä, mutta kävi toisin. Vuonna 2000 eli 25 vuotta perustamisesta jäseniä oli 243 ja ”varjolaivueeseen” oli siirtynyt 267 veljeä. Kun pilvenveikko jättää maallisen vaelluksensa, hän siirtyy ”varjolaivueeseen”. Pilvenveikot kantavat tunnuksenaan klubitakkinsa vasemman rintataskun päällä järjestön merkkiä (kuva alla vasemmalla).

Pilvenveikkoihin hyväksyttiin alkuun jäseniksi vain sodanaikaiset lentäjät ja tähystäjät. Myöhemmin mukaan otettiin myös konekivääriampuja-radiosähköttäjät. Jäseniksi hyväksytyillä on ns. vanha lentomerkki eli Suomen lentomerkki ohjaajalle ja tähystäjälle (hakaristi-SLM) tai Suomen lentomerkki konekivääriampujalle ja radiosähköttäjälle (kuva alla oikealla). Nämä merkit perustettiin vuonna 1918 ja viimeisin sellainen annettiin jatkosodan lopulla. Hakaristi-SLM on annettu kaikkiaan 1628 henkilölle ja konekivääriampuja-radiosähköttäjän SLM 166 henkilölle.

Vuonna 2005 Pilvenveikkojen sääntöjä täydennettiin niin, että jäseneksi voidaan ottaa 8-12 uutta, sotien jälkeen sotilaslentäjän koulutuksen saanutta, eläkkeellä olevaa ohjaajaa tai tähystäjää. He muodostavat järjestössä oman ”perinnelentueen”. Sotien jälkeen Ilmavoimien eri tehtäviin koulutetut kantavat uutta lentomerkkiä.

Sotalentäjillä oli oma tärkeä roolinsa maamme itsenäisyyden puolustamisessa. He antoivat myös isänmaalle kalliin uhrin omalla verellään. Sotalentäjistä sai sankarikuoleman lähes joka neljäs.

Teksti ja esitelmöitsijän kuva: Markku Rauhalahti
Muut kuvat Matti Antikaisen toimittamasta kirjasta Pilvenveikot 1976–2006


---------------





2008/10/31


Vastaanottokuittaus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on vastaanottanut sähköpostinne.
Sähköpostiosoitteemme on 1.3.2008 alkaen hameenlinna.hao@oikeus.fi


Kvittering
Förvaltningsdomstolen i Tavastehus har fått ert e-meddelande.
Från och med 1.3.2008 är vår elektroniska postadress
hameenlinna.hao@oikeus.fi




--------------------------
http://yhteenvetoa-vaalirikoksista.blogspot.com/
-------------------------

Maahanmuuttajalehti lietsoo homovihaa
Kirjoittanut: Berliinissä. 1.11.2008 klo 12.48


http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=137269

http://www.youtube.com/watch?v=XNDvoa2ABNQ

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=620017

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0 ,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;6:1:0:0:0;4:140:0:1:20 06-06-10,104:140:384436,1:0:0:0:0:0

http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/ulkomaat/2007/kouluva kivalta-piinaa-berliinia

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=644892

---------